Con-alueella Merikaapelihallissa on myynnissä kaikenlaista kirjoista peleihin ja pehmoleluihin. Kaapelitehtaan naapurissa sijaitsee Kauppakeskus Ruoholahti, josta löytyy mm. ruokakauppoja, ravintoloita, jäätelöbaareja, vaate- ja tietokoneliikkeitä sekä apteekki.
Kuvakulma metroaseman ovelta. Kauppakeskus kuvassa vasemmalla, oikealla lisää kauppoja.
Jos haluat kunnolla päästä kuluttamaan rahaa, kannattaa suunnata Helsingin keskustaan: metrolla muutamassa minuutissa, raitiovaunulla tai bussilla hiukan pidempään.
Aivan keskustasta löytyvät mm. seuraavat tavaratalot:
- Forum-tavaratalo aivan keskellä keskustaa. Mannerheimintien varressa on myös runsaasti muita liikkeitä.
- Sokos-tavaratalo sijaitsee myös Mannerheimintiellä, aivan Forumia vastapäätä.
- Kauppakeskus Kamppi samannimisen metroaseman yläpuolella. Kannattaa nousta rohkeasti ylempiin kerroksiin.
- Helsingin Keskustan Stockmann on tietysti Se Stockmann. Aleksanterinkatua eteenpäin kulkemalla löydät yhä uusia vaatekauppoja ja muuta ostettavaa.
Lisäksi kannattaa muistaa, että monet conissa olevat yritykset pitävät myös varsinaisia myymälöitään auki con-viikonloppuna, jotkut jopa pidennetyin aukioloajoin. Klikkaa linkkejä sivun vasemmassa reunassa!
Älä unohda myöskään kirjakauppoja! ;)